"Tahdoin maalata kahdenlaisia maisemia. Toisia, joissa katseellani on aikaa viipyä, ja toisia, jotka hujahtavat ohi
hetken välähdyksinä.
Maalasin kuvia oman arkeni maisemista, paikoista jotka ovat niin tuttuja, että en enää näe niitä. Tuttuus hävittää
etäisyyden maiseman ja minun väliltä; muutun osaksi maisemaa tai maisema osaksi minua, tilaksi jossa ajatukseni
ja tunteeni voivat liikkua vapaasti ja olla mitä ovat. Maalaan kokemustani tästä sisälleni avartuvasta tilasta.
Nopeasti vaihtuvat, kiihkeärytmiset maisemat löysin 14-vuotiaan poikani playstation peleistä. Uteliaisuuttani
aloin katsella niitä nähdäkseni, mitä ne minussa herättävät. Aluksi ne olivat vieraita ja pelottavia, jokin minussa
vastusti niiden katsomista. Vähitellen ne alkoivat kumminkin kiehtoa ja vetää magneetin tavoin puoleensa,
oloni alkoi tuntua turvalliselta kuin olisin palannut alkuyhteyteen, maailmaan jossa joku aina vastaa huutoon:
I'm here, is anybody there!"
 
Inkeri Makkosen tekstin pohjalta Helinä Siikala